Tunnista minut, huhtikuu 2009

tiistaina 28. huhtikuuta 2009
Kuvaus itsestäni

Olen 168 cm pitkä ja rehellisesti ilmaistuna ylipainoinen. Pitäisi saada laihdutetuksi 15 kg. Silmät on siniharmaat. Kulmakarvani kaartuvat korkealla, mikä saa ilmeeni iloiseksi, tai hölmöksi, jos vertaa vaikutelmaa Ohukaiseen.


Minut tunnistaa myös punasankaisista silmälaseistani. Monet sanoo punaisten lasien sopivan minulle. Ruskeat, punertavat hiukseni ulottuu harteille. Pidän usein ponihäntää. Poikani ei halua minun leikkaavan hiuksiani. Hiukseni ovat kauneinta minussa, heidän mielestään.

Kotona pidän ns paitulia,joita minulla onkin monta kivaa ja eri väristä. Paituli on myös yöpukuni. Jalassa minulla on valkoiset nilkkasukat, kotona. Jos on kiire kauppaan tms, voin vetää jalkaani pitkät housut hujauksessa ja sulloa paitulin niihin. Eli viivyttelyyn en tuhlaa aikaa. Tämän tapani vuoksi poikani huomauttavat ; ethän lähde matkaan yöpuku päälläsi. Usemmiten liikun autolla, täällä maaseudulla se on välttämättömyys.



Kävelytyylini on kevyt ja reipas, en kestä laahustelua. Kaverit usein valittaa minun kävelevän liian lujaa. Liikun ripeästi myös kaupassa, pitkät käytävät suorastaan juoksen kärryjen kanssa. Epätavallisen ripeä liikehdintäni saa myymäläetsivät valppaiksi, ja näitä sitten kaupassa juokseekin perässäni osastolta toiselle. En ole tuosta moksiskaan, ja hymyilen varjostajilleni, kun kujanjuoksu päättyy kassalla.

Nyt keväällä eniten pidän mustia pitkiä housuja, ja tummaa T-paitaa. Päälle vedän vaalean vihreän toppajakun. Värien puolesta olen ainakin tip,top lähtemään ihmisten ilmoille.
Koruja en pidä, en edes kihlasormustani. En voi käsittää, kuinka ihmiset vapaaehtoisesti rihmoittavat itsensä koruilla. Laita kokeeksi sormus koiran häntään, ja katso miten käy. Minussa tapahtuu sama alkukantainen vastenmielisyys turhia kehossa riippuvia esineitä kohtaan. Kyse on mukavuudesta. Kun olin nuorempi, ja tapasin mummoni, laiton kyllä korut ylleni, mitkä hän oli minulle lahjoittanut.