lauantai 2. toukokuuta 2009

Hienoa, luvassa pelletohtoreita ja professoreja


Teatterikorkea valmis aloittamaan sirkuskoulutuksen


Jonglöööraus voi olla tulevaisuudessa teatterikorkeakoulun oppiaine. Yliopistokoulutasoinen sirkuskoulutus näyttää käynnistyvän Suomessa, uskoo Teatterikorkeakoulun rehtori Paula Tuovinen. Sirkuksen koulutuksesta ja rahoituksesta puhuttiin tiistaina Sirkus tänään–huomenna -foorumissa, jossa sirkusalan ammattilaiset tenttasivat päättäjiä.

Teatterikorkeakoululla on valmiudet sirkustaiteilijakoulutuksen pilottihankkeen aloittamiseen syksyllä 2010 yhtenä tanssitaiteen koulutusohjelman suuntautumisvaihtoehtona. "Teatterikorkeakoulu päättää asiasta kesäkuussa, kun se saa tiedon ensi vuoden budjettikehyksestä. Meillä on tiedossa tilat, opettajia ja opiskelijoita. Jos rahoitusta ei kuitenkaan saada viideksi vuodeksi, opetuksen aloittaminen siirtyy", Tuovinen sanoo. Suunnitelmien mukaan linja olisi kansainvälinen ja opetuskieli englanti. Pilottiohjelmaan otettaisiin kuudesta kahdeksaan opiskelijaa pääsykoevalinnalla.

Sirkuslajeja ohjelmaan tulisi kolme: ilma-akrobatia, jongleeraus ja käsillä seisomisen akrobatia. Kandidaatin opinnot kestävät kolme vuotta. Maisteriksi vaaditaan kaksi vuotta lisää, ja opintoja voisi jatkaa tohtorin tutkintoon saakka.
Alempiasteista sirkuskoulutusta annetaan nykyään Turun ammattikorkeakoulussa ja koulutuskeskus Salpauksessa Lahdessa. Opiskelijoita niissä on yhteensä runsaat kolmekymmentä. Nuorisosirkuksia toimii noin kolmellakymmenellä paikkakunnalla. Niissä sirkusta harrastaa kolmisen tuhatta lasta.

Sirkustaiteen asemaa parantaa se, että tänä vuonna valtion budjettiin on otettu ensimmäistä kertaa oma momentti sirkustaiteen edistämiseksi. Summa on vain 100 000 euroa, mutta kulttuuriministeri Stefan Wallin pitää sen symbolista merkitystä tärkeänä. "Nyt on tärkeää panostaa sirkustaiteen tukemiseen ja selvittää sen jälkeenjääneisyyttä", Wallin sanoi. Lauantaina vietetään Euroopan sirkuspäivää ja sitä juhlitaan koko viikon. Kolmetoista sirkusorganisaatiota järjestää tapahtumia yhdeksällä paikkakunnalla.

Lähde, HS, 14.4.2009 /HS, A A Sirpa Pääkkönen, Leif Rosas

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

kiva kuulla, jos aihe kiinnostaa sinuakin,